maanantai 21. marraskuuta 2016

Bingoa Kievari Kojamossa


Kievari Kojamossa pidettiin ensimmäinen sunnuntaibingo 3.4.2016. Alusta asti porukkaa on ollut paikalla hyvin. Mikä itseäni ilahduttaa, on se, että paikalle saapuu kaiken ikäisiä kyläläisiä. Vuohijärvellä on vihdoin toimintaa, johon kuka vain voi osallistua.

Kievari Kojamon omistaja Nina Niemi kertoo, että parhaimmillaan bingoon on saapunut vieraita Ruotsista asti! Myös helsinkiläisiä on ollut paikalla silloin tällöin. Toisessa bingossa oli kova kisa Vuohijärven ja Korian välillä, ja siitä Ninalle syntyi idea kyläsarjan bingosta, joka otettiin loistavasti vastaan. Tällä hetkellä johtosijaa pitää Vuohijärvi, sijalla kaksi on Koria ja kolmantena Anttila.

Ihmiset ovat löytäneet bingon kaupan seinällä olleen ilmoituksen ja Facebookin kautta, mutta tulleet paikalle myös tuttujen mukana. Tavallisena sunnuntaina pubin puoli täyttyy sopivasti, mutta Kinkkubingo saatetaan pitää salin puolella, kertoo Nina. Kinkkubingohan pidetään siis 11.12. klo 14 alkaen. Loppuun vielä kuva bingotäti Sohvista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti